Murheiden kesä

Ikean mainoslause "paras kesä ikinä" kuulostaa äärimmäisen huonolta vitsiltä, kun omalla kohdalla tämä kesä on ollut liioittelematta ehkä pahin ikinä. Kun ensin menehtyy oma koira, sitten kuolee kasvatti ja kolmanneksi toinen oma koira joutuu vaativaan leikkaukseen, herää väkisinkin mieleen kysymys, että eikö mikään riitä. Kun ei ehdi mistään toipua, vaan lisää huonoja uutisia on koko ajan tarjolla.

Huono tuuri juontaa juurensa 1,5 vuoden päähän. Arwon kanssa mentiin maaliskuussa 2016 eläinlääkäriin eturauhasen takia, lääkäristä poistuttiin voimakkaan sydämen sivuäänen kanssa ja kehoituksella käydä sydänultrassa selvittämässä, mikä sydämen tilanne on ja voidaanko koiraa kastroida. Sydänultraan saatiin aika muutaman viikon päähän Seppo Lambergille Lahteen. Tutkimuksessa selvisi, että Arwolla oli lievän/kohtalaisen rajoilla oleva vasemman puolen laajentuma. Sydänlihaksen supistuvuus ja seinämäpaksuudet olivat normaalit. Dilatiivista kardiomyopatiaa ei todettu. Vasemmassa eteiskammioläpässä osoitettiin kohtalainen vuoto, oikeassa vähäinen. Mitraaliläpässä silmämääräiset muutokset olivat selkeästi normaalista poikkeavat ja myös tulehdustausta oli mahdollinen, tästä johtuen sairauden etenemisen ennustamisessa oli enemmän epävarmuutta.

Oireeton koira ei yleensä hyödy lääkehoidosta, joten lääkitystä ei tässä vaiheessa aloitettu, sillä mitään oireita ei ollut ilmennyt. Agilitystä jäähdyteltiin, käytiin vielä muutama rata juoksemassa, eikä koira oireillut kisojen jälkeenkään mitenkään. Tokoa ja rallya treenattiin ja kisattiin, lisäksi Arwo kulki normaalisti mukana lenkeillä ja tyttöjen treeneissä. Kastrointi onnistui hyvin, samoin hammaskiven poisto muutamaa viikkoa myöhemmin.

Sydänkontrolliin mentiin tänä keväänä, edelleen oireettoman koiran kanssa. Sydämen laajentuma oli edennyt kontrollivälillä keskivaikeaksi ja aloitettiin lääkitys. 9v. syntymäpäivän iltana Arwo aloitti voimakkaan yskimisen, jonka vuoksi mentiin heti seuraavana päivänä lääkäriin. Keuhkoista otettiin röntgenkuva, eikä niissä näkynyt nesteen kertymistä, joten diagnoosiksi saatiin kennelyskä. Yskä rauhoittui hieman, mutta jatkui aamuöisenä muutaman kerran köhäisynä. Arwo söi lääkärin varalle määräämän antibioottikuurin, mutta missään vaiheessa yskä ei loppunut kokonaan. Edelleen, yskää lukuunottamatta, koira oli täysin normaali, rasituksensiedon alenemista tai yölevottomuutta ei missään vaiheessa ilmaantunut, yskän alettua Arwo lenkkeili vain hihnassa, mutta takapihalla ulkoili vapaasti.

Torstai-iltana 15.6. Arwo oli mukana Wernan treeneissä, käveltiin lämmittelyt ja jäähdyttelyt normaalisti ja kaikki oli hyvin. Kunnes treeneistä kotiin palattua olin juuri alkamassa ruokkimaan koiria, kun Arwon sydän ei enää jaksanut pidempään ja loppu tuli yhtäkkiä ja kaikki oli nopeasti ohi. Tiesin, että sydämen tilanne oli huono, mutta silti luulin, että lääkityksellä olisi pärjätty vähän pidempään, kuin reilun kuukauden verran. Oudointa oli se, että Arwo oli loppuun asti täysin oma itsensä, muutamaa aamuöistä yskäisyä lukuunottamatta.

Lisää huonoja uutisia tuli vain kolme viikkoa Arwon kuoleman jälkeen. W-pentueen Waara (Wilkawatt) vietiin eläinlääkäriin spermatutkimuksen takia, kun keväällä Waaran morsian jäi kahdesta onnistuneesta astutuksesta huolimatta tyhjäksi. Myös Waaran eturauhanen tutkittiin ja tässä tutkimuksessa tapahtui jotakin, sillä Waara muuttui kivuliaaksi ja vaisuksi. Seuraavana päivänä Waara ohjattiin Tammiston eläinsairaalaan, mutta perille päästyä ei mitään ollut tehtävissä. Waara on avattavana Evirassa ja jossain vaiheessa toivottavasti tulee selvyys siihen, mitä rutiinitoimenpiteessä tapahtui ja miksi näin kävi.

Huonot uutiset eivät loppuneet tähän, sillä muutama päivä tämän jälkeen selvisi, että Warma oli kotona yksin ollessaan (kisattiin Wernan kanssa agirodussa perjantaina ja Moora oli turistina mukana) syönyt lattialla olleesta matosta reunanarua reilulta matkalta. Naru alkoi tulla ulos suolesta maanantaina aamuyöstä, mutta vähintäänkin saman verran, kuin tuli ulos, oli vielä koiran sisällä vatsalaukusta koko suolen mitalta. Parafiiniöljykään ei tullut ulos, joten muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuin suolitukosleikkaus. Suolta piti avata 5 kohdasta ja leikkaus kesti pitkään. Warma toipui 12-vuotiaaksi koiraksi leikkauksesta yllättävän hyvin, mutta nyt on ilmennyt muutamia outoja krampin tyyppisiä kipukohtauksia, joihin ei oikein löydy selitystä eli täysin selvillä vesillä ei vielä olla. Lisäjännitystä leikkaukseen toi se, että myös Warmalta löytyi sydämestä sivuääni vuosi sitten keväällä heisimatolääkitystä lääkäristä haettaessa. Warman sydäntä ei ole ultrattu, mutta sivuääni on huomattavasti pienempi, kuin mitä Arwolla oli ja myös Warma on ollut koko ajan oireeton. Warman osalta luulen, että kyse on iästä johtuvasta muutoksesta, Arwon osalta kyse saattoi olla myös tulehdustaustasta.

Lienee sanomatta selvää, että kelpieillä viime vuosien aikana ilmeneet sydämen sivuäänet, huolestuttavat suuresti. Sivuääniä on löytynyt erisukuisilta ja eri-ikäisiltä kelpieiltä, onneksi ilmeisesti suurin osa on kuitenkin oireettomia ja koirat voivat elää täysin normaalia elämää. Keski-Euroopassa useat kasvattajat ovat jo vuosien ajan käyttäneet jalostuskoiransa sydänultrassa ennen astutusta ja samoin Ruotsissa useampi kasvattaja näkyy toimivan nyt näin. Omalla kohdalla aion myös tehdä samoin, jos vielä joskus kelpiepentuetta suunnittelen eli haluan, että molemmat vanhemmat ovat käyneet sydänultrassa ennen astutusta. Ymmärtääkseni sydänultrassa näkyvät muutokset kuuluvat sivuäänenä vasta 2-3 vuoden päästä siitä, kun ne ultrassa on nähtävissä. Joten esim. 4 vuotiaana terveeksi sydänultrassa todettu sydän on melko suurella todennäköisyydelle terve myös 6-8 vuotiaana, jolloin koirat ovat parhaimmillaan, eikä tämän ikäisten koirien missään tapauksessa pitäisi joutua jäähdyttelemään tai eläköitymään harrastuksista sen takia, että sydämessä on vikaa. Sydänvika on pahimmillaan todella ikävä vaiva, enkä missään nimessä halua niiden rodussa lisääntyvän enää yhtään enempää.